Vartija

Tätä artikkelia tai sen osaa on pyydetty päivitettäväksi, koska sen sisältö on osin vanhentunut. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelia. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.

Tämän artikkelin tai sen osan määritelmä puuttuu tai on huonosti laadittu. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin määritelmää. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: ei ole missään määrätty että on oltava "yksityisen vartioimisliikkeen palveluksessa"

Vartija on yksityisen vartioimisliikkeen palveluksessa oleva siviilihenkilö, jonka tehtävänä on suojata omaisuutta tai turvallisuutta yrityksen ja kohteen omistajan tekemän sopimuksen perusteella. Vartijan tehtävät, oikeudet ja velvollisuudet sekä työhön liittyvät lait ja määräykset vaihtelevat eri maissa.

Vartioimisliiketoiminta on hyvin usein luvanvaraista. Esimerkiksi Espanjassa, Italiassa ja Belgiassa vartioimisliikeluvan myöntää paikallinen sisäministeriö, Suomessa poliisihallitus. Ruotsissa ja Norjassa lääninhallitus, Tanskassa poliisi, Saksassa ja Itävallassa talousministeriö, Alankomaissa oikeusministeriö ja Ranskassa prefektuuri. Ison-Britannian lainsäädännössä taas ei varsinaisesti valvota ja rajoiteta vartioimisliiketoimintaa vaan yksityisen turvallisuusalan eri osa-alueilla toimivat yhdistykset ovat kehittäneet itse alaa koskevia sääntöjä sekä suosituksia.^[1] Usein vartioimisliikeluvan myöntänyt taho myös valvoo alan liiketoimintaa ja saattaa antaa sille ohjeita ja määräyksiä.

Vartijalle asetetaan eri maiden lainsäädännössä usein koulutusvaatimuksia, millä saatetaan pyrkiä ammattimaistamaan yksityistä turvallisuusalaa sekä parantamaan ihmisten oikeusturvaa, sekä paikoittain jopa myös siirtämään viranomaistahoille kuuluvia yleisen järjestyksen ja turvallisuuden valvontatehtäviä yksityiselle sektorille; useassa maassa vartioimisliike saattaa kyetä käytännön tai lainsäädännön mahdollistamana valvomaan esimerkiksi torin, liikenneaseman, kauppakeskuksen tai vastaavan yleisen alueen järjestystä ja turvallisuutta. Koulutusvaatimukset vaihtelevat suuresti; esimerkiksi Italiassa vartioimisliikkeen velvollisuus on kartoittaa työntekijöiden koulutustarve, Saksassa koulutusvaatimus on 24 tuntia, Ruotsissa taas 90 tuntia, sekä lisäksi 120 tuntia työharjoittelua.^[1]

Ampuma-aseenkanto sallitaan Suomessa lainsäädännöllä tietyissä erikoistehtävissä,^[2] samoin eräissä muissa maissa, kuten Ruotsi, Norja, Saksa, Itävalta, Belgia, Italia, Espanja ja Ranska.^[1]

Usein yksityisetsivätoiminta rinnastetaan vartioimisliiketoimintaan ja yksityisetsivätoimintakin on luvanvaraista. Poikkeuksiakin on, esimerkiksi Ruotsi, Norja, Tanska ja Saksa mahdollistavat yksityisetsivätoiminnan harjoittamisen ilman vartioimisliikelupaa.^[1] Yksityisetsivätoiminta saattaa olla luonteeltaan osittain myös rikosten paljastamiseen liittyvää toimintaa ja näin ollen saattaa olla lailla kielletty muilta kuin viranomaistahoilta.

Kansainvälisesti yksityisiä turvallisuuspalveluita koskevien toimeksiantojen määrä on kasvanut huomattavasti. Euroopassa ala kasvaa vuositasolla noin 4–6 prosenttia liikevaihdon ollessa n. 15 miljardia.^[3] Useassa maassa alan yleisiä ongelmia ovat mm. matala palkkaus, henkilöstön vaihtuvuus sekä rekrytointiongelmat.^[3]

1. ↑ ^{a b c d} Yksityiseen turvallisuusalaan liittyvä lainsäädäntö, s. 82, 83, 90, Sisäasiainministeriön poliisiosasto 2003
2. ↑ Laki yksityisistä turvallisuuspalveluista 19 §
3. ↑ ^{a b} Yksityinen turvallisuusala turvallisuuspalveluiden tuottajana, poliisin ylijohdon julkaisusarja, Selvitystyö yksityisen turvallisuusalan toimijoista, toimivaltuuksista ja toimintaympäristöistä, Anna-Kaisa Heinämäki, 2009, s. 77